Hopeatähti - "eläkeläisten elokuvakerho"


Hopeatähti tarjoaa uutuuksia, klassikoita sekä laatuelokuvia aikuiseen makuun. Kerhon toimintaan sisältyy taiteilijavieraita ja keskustelua.

Kerholla ei ole erillistä jäsenmaksua, vaan maksu on elokuvakohtainen. Lippujen hinnat elokuvasta riippuen 6-8€. Elokuvakerhon esitykset pidetään Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27).

Hopeatähden omille sivuille pääset napsauttamalla tätä

Hopeatähden syyskauden 2018 ohjelma
Kauden avauksessa kotimainen huippu-uutuus!

TI 11.9. KLO 13 JA KLO 15.15: ILOSIA AIKOJA, MIELENSÄPAHOITTAJA
Suomi 2018. Komedia, draama.
Ohj. Tiina Lymi. Pääos. Heikki Kinnunen, Satu Tuuli Karhu, Kaisa Hela, Elina Knihtilä, Mari Perankoski, Iikka Forss. 118min, K12. Uutuus, 8€

Mielensäpahoittaja aikoo kuolla, koska kaikki hommat on tehty ja elämästä kadonnut tarkoitus. Jääräpäiseen elämänmeno kuitenkin mullistuu, kun paikalle saapuu lapsenlapsi, ukkinsa apua tarvitseva 17-vuotias Sofia.

Näyttelijä Heikki Kinnusen hyppy Mielensäpahoittajan saappaisiin on saanut jo elokuvakriitikot puhkeamaan ylistyksiin. Pottupellon mullalle tuoksahtavan ukonkorilään vastanäyttelijänä jää mukavasti mieleen myös uusi tulokas, nuori näyttelijälupaus Satu Tuuli Karhu. Satu nähdään nyt ensi kertaa valkokankaalla, Mielensäpahoittajan teini-ikäisen lapsenlapsen roolissa.


TI 25.9. KLO 13: THE DEATH OF STALIN
Iso-Britannia/Ranska 2017. Komedia, satiiri.
Ohj. Armando Iannucci. Käsikij.Armando Iannucci, David Schneider, Ian Martin. 1 t 46 min. K12. 6,5€

Kansainväliseksi hitiksi noussut, vahva brittikomedia vie katsojat vuoden 1953 Moskovaan. Kun Josef Stalin alkaa tehdä kuolemaa, alkaa Neuvostoliitossa kaikkien aikojen poliittinen valtataistelu.

STALININ KUOLEMA marssittaa esiin joukon diktaattori Stalinin hännystelijöitä, joita pahemmista ei enää väliä. Mustan huumorin ja hullunmylly-komedian lailla etenevien tapahtumien sisään on salakuljetettu myös todellisia tapahtumia ja sisäpoliittisen terrorin levittämää pelkoa, häväistystä ja häpeää. Elokuvan ydinkysymys liittyy lujasti myös meidän aikaamme: mikä on totuuden arvo?

Häpeilemättömän komedian tehovoimasta kertonee paljon myös se, että elokuva on joutunut valtiollisen Venäjän boikottiin ja sen esittämisestä Venäjällä saa kovat sakot.


TI 16.10. KLO 13 JA KLO 15.15: OLAVI VIRTA
Kaksi esitystä!

Suomi 2018. Draama.
Ohj. Timo Koivusalo. Pääos.Lauri Tilkanen (Olavi Virta), Malla Malmivaara, Vesa Vierikko, Seela Sella, Martti Suosalo, , Hannu-Pekka Björkman. 125 min. Ikäraja: tulossa. Uutuus, Liput 7 €

OLAVI VIRTA on elokuva Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta laulajasta. Olavi Virta (1915 – 1972) levytti vuosina 1938 – 1966 noin 600 laulua. Koko sodanjälkeinen Suomi halusi kiihkeästi unohtaa ankeat ajat – tanssia, juhlia, unelmoida ja rakastaa. Virran alamäestä tuli erityisen raju. Hän menetti työnsä, terveytensä, perheensä, omaisuutensa. Lopulta jäi omaksi vain yksi: ”Te viette kaiken, mutta ääntä ette vie.”



HOPEATÄHDET-FESTIVAALI: 5. – 11.11.2018, KUOPIO
”Suomen ensimmäinen, senioreille suunnattu elokuvafestivaali”. Esityspaikka: Kino Kuvakukko.

MAHTAVIA ENSI-ILTOJA & TAITEILIJAVIERAITA ! HYVÄÄ MIELTÄ & YLLÄTYKSELLISIÄ OHJELMAVALINTOJA!

Ohjelma julkistetaan syyskuun alussa. www.hopeatahdet.fi

TI 27.11. KLO 13: FAKIIRI JOKA JUUTTUI IKEA-KAAPPIIN
Ranska/Yhdysvallat 2018. Komedia.
Ohj.Ken Scott. 92 min. Ikäraja: tulossa. 6,5 €

Aja, nuori intialainen fakiiri, lähtee äitinsä ennenaikaisen kuoleman jälkeen etsimään isäänsä Pariisiin, väärä sadan euron seteli taskussaan. Aja päättää lentää Intiasta Pariisiin ostamaan edullista piikkimattoa. Saadakseen mattonsa fakiiri joutuu piileskelemään IKEAssa yön yli.

Pyhiinvaelluksella Ikeaan hän löytää piikkimaton sijaan rakkauden, mutta karma ei petä: kaappiin piiloutunut Aja joutuu pyöritykseen ,joka vie hänet Lontooseen, Barcelonaan, Roomaan ja Tripoliin, milloin Vuittonin salkussa, milloin kuumailmapallossa, huijaamansa verenhimoinen taksikuski perässään.

FAKIIRI JOKA JUUTTUI IKEA-KAAPPIIIN ON vauhdikas seikkailu, joka kasvaa humaaniksi kommentiksi länsimaisesta yhteiskunnasta. Ken Scottin ohjaama aikuisten satu yhdistelee tyylilajeja Bollywood-tanssiesityksistä Monty Pythonin komedioihin, mutta matkallaan Aja saa myös kokea 2000-luvun todellisen seikkailijan eli pakolaisen osan. Se perustuu Romain Puértolasin bestselleriin, joka on käännetty kymmenille kielille.



TI 11.12. KLO 13: HOPEATÄHDEN PIKKUJOULUINEN ESITYS: OHJELMA VIELÄ AVOINNA
Ohjelmamuutokset mahdollisia. Järj. Alueellinen elokuvakeskus ISAK ry.

Lipunmyynti suoraan ovelta n. ½ tuntia ennen esityksen alkua, jollei toisin mainita. Lisätietoja: www.isakry.fi (ks. alavalikko ”Hopeatähti-kerho”)

LIPUT suoraan ovelta, lipunmyynti avautuu n. ½ tuntia ennen esitysten alkua. Maksutapa: käteinen.
Lisätiedot, esitteet: Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27, Kuopio.
Tiedustelut: ISAK ry 050 338 3640 tai Kino Kuvakukko 044 718 2470
Järjestäjä: alueellinen elokuvakeskus ISAK ry